Warsaw 2.8 ºC
Ota yhteyttä
Poznańin perunamuseo

Poznańin seudulla perunaa sanotaan pyraksi eli potuksi. Peruna on kiinnostava, maailman neljänneksi suosituin vihannes. Se löydettiin Eurooppaan Etelä-Amerikasta. Perunan historia 1500-luvulta ruokapöydillemme saapumiseen asti on pitkä, tapahtumarikas ja kiehtova.

Puolassa peruna omaksuttiin isommassa mittakaavassa ensin Isossa-Puolassa eli Wielkopolskassa. Siksi on vaikea kuvitella Poznańia ilman sen symbolille perunalle omistettua museota. Museo on moderni ja siihen tutustutaan huumorin pilke silmäkulmassa. Museossa on interaktiivisia osioita, joissa kävijä pääsee itse setvimään perunan saloja. Museovieraat pääsevät eksoottiseen Peruun yhdessä sen valloittajan Francisco Pizarron kanssa, tutustuvat inkavaltioon, käyvät kuningas Jan III Sobieskin hovissa, osallistuvat perunannostoon ja oppivat, kuinka koloradokuoriaista vastaan taistellaan. Museo-oppaiden vanhat asut viimeistelevät ilmapiirin, ilmassa leijailee paahdetun perunan tuoksu ja aiheeseen sopiva musiikki soi taustalla Jokainen kävijä pääsee myös osallistumaan työpajoihin, joissa voi valmistaa ja paistaa oman pottunsa.

Poznańin kokonaan perunalla omistettu museo on ainoa laatuaan Puolassa. Tervetuloa tutustumaan perunamuseoon!

Lisätietoja: www.muzeumpyry.pl

pyry2.jpg