Warsaw 5 ºC
Ota yhteyttä
Guidon hiilikaivos

Guidon hiilikaivos sijaitsee Sleesiassa melkein Zabrzen kaupungin keskustassa. Sinistä Kolejowy-kaivostornia ei voi olla huomaamatta.

Kaivoksen perusti vuonna 1855 kreivi Guido Henckel von Donnersmarck. Kaivos nimettiin perustajansa mukaan Guidoksi. 1960-luvulla kaivos muutettiin kokeelliseksi hiilikaivokseksi M-300 ja vuonna 1982 siitä tuli Zabrzen hiilikaivosteollisuuden museon haaramuseo.

Matkailijat muuttuvat muutamaksi tunniksi joukoksi hiilikaivostyöläisiä,kun he saavat suojakypärät, lamput ja hengityssuojaimet. Vierailu maanalaiseen maailmaan alkaa laskeutumalla alas alkuperäiseen Kolejowy- kaivoskuiluun. Jokaisella tasolla esitellään erilaisia kaivoksen toimintoja. Esimerkiksi 170 metrin syvyydessä on näyttely, joka esittelee Sleesian kaivosteollisuuden historiaa ja sen yhteyksiä Guidon historiaan, kaivosteollisuuden menetelmiä aina 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta, erilaisia asumismuotoja ja pienen mineraalikokoelman. Nähtävillä on kolme alkuperäistä maanalaista hevostallia, joissa kaivoksen työhevosia pidettiin. Tässä kerroksessa on myös Pyhän Barbaran kappeli.

Taso -320 on luonteeltaan täysin erilainen. Kerroksen vetonauloja ovat toiminnassa olevat valtavat kaivoskoneet ja ajelu pitkin riippuvaa junarataa. Tasolla -320 keskipisteessä on kaivosteknologian kehitys 1800-luvun lopusta nykypäiviin saakka.

Kierros päättyy Euroopan syvimmällä sijaitsevaan pubiin! Aikuisille on tarjolla talon erikoisuutta, Guido-olutta, joka on paikallisen Gliwicen panimon panemaa. Pubissa voi juoda myös kupillisen kahvia, ostaa matkamuistoja tai nauttia sleesialaisen keittiön herkuista.

Pimeyden kaivos

Pimeyden kaivos on reitti, joka johtaa Guidon hiilikaivoksen syvimpiin ja muokkaamattomimpiin osiin. Kierroksella laskeudutaan -355 metrin tasoon ja nähdään viimeinen käytössä ollut kaivosseinämä, joka otettiin käyttöön 1900-luvun toisella puoliskolla. Hiilikaivos on säilynyt samassa kunnossa kuin yli kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin kaivosmiehet poistuivat viimeisen kerran kaivoksesta.

Kierrosta suositellaan hyväkuntoisille matkailijoille. Reitin vaikeusaste vastaa vuoristokävelyn olosuhteita. Kierrokselle kannattaa lähteä vaelluskengissä ja pukeutua asianmukaisesti, sillä vaatteet voivat likaantua. Lämpötila on noin 20 astetta.

Tässä osassa kaivosta on niin hiljaista, että voit kuulla oman sydämesi lyövän. Ympärillä tulviva pimeys saa sinut ymmärtämään, että olet syvällä maan sisässä. Läpitunkemattoman pimeyden läpäisee vain otsalampun väläys. Kun teräksisten koneiden ja laitteiden hohto muuttuu pimeydessä uskomattomiksihahmoiksi voi mielikuvitus voi tehdä tepposensa.

Lisätietoja: https://kopalniaguido.pl/index.php/en/

  • Guidon hiilikaivos
    Guidon hiilikaivos
  • Guidon hiilikaivos
    Guidon hiilikaivos
  • Guidon hiilikaivos
    Guidon hiilikaivos