Warsaw 5 ºC
Ota yhteyttä
Kudowa-Zdrój´n pääkallokappeli

Yli 3 000 sodan ja tautien uhrin pääkallot ja sääriluut  peittävät kappelin sisäkattoa ja seiniä, kun taaskappelin alla kryptassa on 20 000 pienempää luuta.

Paikallinen pappi Wacław Tomaszek keräsi ja järjesti paikalleen luut vuosina 1776‒1804. Hän keräsi luut, jotka oli haudattu mataliin hautoihin usean sodan ja vitsauksen ajalta mukaan lukien kolmikymmenvuotinen sota ja Sleesian sota sekä koleraepidemian uhrit.

Tomaszek puhdisti huolellisesti luurangot ja järjesti luut hautakammioihin ja katakombeihin kuten Roomassa vainajien muistopaikaksi. Tärkeiden paikallisten henkilöiden kuten pormestarin luurangot ja esimerkiksi kupan vuoksi epämuodostuneet luut on sijoitettu erilliseen alttariin. Kun Tomaszek kuoli vuonna 1804 myös hänen luunsa sijoitettiin erillisalttarille.

Ulkoapäin kappeli ei eroa muista ja sisältäkin se muistuttaa tavallisia kappeleita: luiden joukossa on risti ja kaksi enkeliveistosta, joista toisessa lukee latinaksi "Nouskaa kuolleista”.

Pääkallokappeli on ainoa laatuan Puolassa. Euroopassa niitä on yhteensä kuusi.