Warsaw 3.9 ºC
Ota yhteyttä

Vieraanvaraisuus

Nähtävyydet

Kulttuuriperintö

Perinteet

Kulttuuri

SIGHTSEEING_1170x780.jpg

Puola on vanha valtio ja sen historia myrskyisä. Tästä kertovat lukuisat muinaisasutuksen, puolustus-, kirkko- ja teollisuusarkkitehtuurin muistomerkit. Historiallisten nähtävyyksien moninaisuus ja erilaisuus houkuttelevat matkailijoita.

Puolasta jokainen löytää itselleen parhaiten sopivan kohteen! Puolassa on lukuisia linnoja, palatseja ja aateliskartanoita, joita yleensä ympäröivät historialliset ja hyvin hoidetut puutarhat. Seikkailu on paras aloittaa tunnetuimmista ja suurimmista, Unescon maailmanperintöluetteloon merkityistä tai muutoin Puolan kulttuuriperinnön tai historian kannalta merkittävistä linnoista ja palatseista. Tällaisia ovat muun muassa: Wawelin kuninkaanlinna, Varsovan kuninkaanlinna, Książin linna ja Malborkin ristiritarilinna.

Lukuisat kirkolliset rakennukset eri puolilla maata, mukaan lukien Częstochowassa sijaitsevan Jasna Góran luostarin kaltainen pyhä paikka, kiinnostavat pyhiinvaeltajien lisäksi myös arkkitehtuurin ja eri aikakausien kirkkotaiteen harrastajia.

Lisäksi on mainittava arkeologiset kohteet kuten Biskupinin arkeologinen museo, Wolinin slaavien ja viikinkien keskus, Sanokin kansatieteellinen puisto ja Tokarnian kansatieteellinen puisto, mahtavat sotilaalliset linnakkeet ja linnoitukset kuten Srebrna Góra, Modlin, Międzyrzeczen Rejon puolustuslinja, tekniikan ja teollisuuden muistomerkit, joihin lukeutuvat myös Unescon maailmanperintökohteet Wieliczkan ja Bochnian kuninkaalliset suolakaivokset, Vähän-Puolan, Ala-Karpaattien ja Sleesian puuarkkitehtuurien reitit, jotka tarjoavat laajan kattauksen nähtävää.

Ne ovat syntyneet historian saatossa, erilaisissa olosuhteissa, usein Länsi-Euroopan ja idän kulttuurin vaikutusten kohdatessa toisensa. Nykyisin nämä historialliset kohteet palvelevat matkailunähtävyyksinä tai kohteina, joilla on erityistä arvoa. Jotkin niistä toimivat museoina ja osa hotelleina tai esimerkiksi konferenssikeskuksina.

Entä luonnosta nauttiva matkailija? Puolassa on 23 kansallispuistoa, yli 120 maisemansuojelualuetta sekä lukemattomia puistoja ja kaupunkipuistoja. Tarjolla on rannikko- ja vuoristomaisemia, alankoa ja ylänköä, jokia, pieniä ja suuria järviä sekä metsiä, vanhoja männiköitä ja aarnimetsiä ...

Puolassa on mihin tutustua ja jokainen matkailija löytää jotain juuri itselleen sopivaa.