Varsova on Masovian voivodikunnan ja koko Puolan pääkaupunki. Se sijaitsee aivan Euroopan sydämessä idästä länteen ja pohjoisesta etelään kulkevien liikennereittien leikkauspisteessä. Varsova on talouden, koulutuksen, kulttuurin ja matkailun keskus, joka häikäisee historiallisten kohteiden ja matkailunähtävyyksien määrällä.
Varsova on dynaamisen eurooppalaisen metropolin ruumillistuma, jonka tavaramerkki rikkaan historian lisäksi ovat sen avarakatseiset asukkaat, Veikseljoki ja korkeatasoinen ruokakulttuuri. Puolan pääkaupunki on jatkuvassa muutostilassa ja löydät sieltä kerta kerran jälkeen aina jotain uutta. Ja usko pois, kerran Varsovassa käytyäsi palaat taatusti takaisin.
Vanhakaupunki ‒ kaupungin sykkivä sydän
Varsovan kierros on paras aloittaa vaikuttavasta Vanhastakaupungista, jonka historia ulottuu 700 vuoden taakse. Rakennukset vaikuttavatkin ikivanhoilta, vaikka tosiasiassa tämä Varsovan kaupunginosa tuhoutui täysin toisessa maailmansodassa ja rakennettiin kokonaan uudelleen italialaistaiteilija Canaletton tarkasti kaupunkia kuvaavien vanhojen maalausten pohjalta. Rakennustyö onnistui niin täydellisesti, että Vanhakaupunki kirjattiin hyvällä syyllä Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon. Nykyisin Vanhakaupunkiin houkuttelee viehättävä, ainutlaatuinen ilmapiiri ja alkuperäiset arkkitehtoniset yksityiskohdat, jotka ovat edukseen ja luovat kiehtovan tunnelman varsinkin iltahämärän koittaessa. Vanhankaupungintori on kaupungin sykkivä keskus, jonka kesäisin täyttävät ulkoilmakahvilat ja vilkas puheensorina; tori onkin yksi kaupungin suosituimmista kohteista. Varsovan symboli on vedenneito, jonka patsas kohoaa taas alkuperäisellä paikallaan keskellä toria. Varsovan vedenneito on luultavasti maailman ainut, joka kantaa miekkaa ja kilpeä. Varsovan kaupunginmuseo on vallannut torin pohjoisesta laidasta yksitoista taloa kokoelmilleen, jotka valottavat Varsovan ja sen asukkaiden uskomatonta historiaa.
Pitkin Kuninkaantietä
Varsova oli Puolan hallitsijoiden asuinpaikka vuosisatoja, mistä kertovat historialliset, rivistönä Kuninkaantien eli Trakt Królewskina tunnetun reitin varrella kohoavat rakennukset, joista monet ovat entisiä palatseja: Presidentinlinna, kulttuuri- ja taideministeriö, Taideakatemia ja Varsovan yliopisto sekä useampi kuninkaallinen asuinpalatsi. Barokkia henkivä mahtava Kuninkaanlinna oli Puolan kuninkaiden virallinen asuinpaikka 1500-luvulta alkaen. Linnassa ovat esillä kuninkaan vallan merkit ja valtaistuin sekä tunnettujen taiteilijoiden kuten Rembrandtin, Canaletton ja Matejkon maalauksia. Linnaa vastapäätä kohoaa Sigismund III Vaasalle pystytetty Sigismundin pylväs, joka on paitsi Puolan tunnetuin patsas myös varsovalaisten ja matkailijoidenkin suosima kohtaamispaikka. Kuninkaantien varrella Łazienkin kuninkaallisessa puistossa on veden keskellä tekosaarella sijaitseva klassismia henkivä Vesipalatsi, jonka sisustus on yltäkylläinen. Vesipalatsissa kannattaa ehdottomasti tutustua Puolan viimeisen kuninkaan Stanisław Poniatowskin taidekokoelman maalauksiin. Kesäsunnuntaisin puistossa Fryderyk Chopinin patsaan juuressa järjestetään ilmaisia pianokonsertteja, jotka vetävät paikalla kuulijoita läheltä ja kaukaa. Kuninkaantie päättyy Juhana III Sobieskin uhkealle kesäpalatsille Wilanówissa. Heleänkeltaista barokkipalatsia ympäröivät laajat puutarhat, sen valtaiset runsaasti koristellut huoneet kauniine huonekaluineen uhkuvat entisten omistajiensa vaurautta ja kertovat, kuinka he vaalivat Wienin taistelun vuonna 1683 voittaneen Juhana III Sobieskin muistoa. Wilanówin palatsi oli yksi harvoista sodasta vaurioitta säilyneistä rakennuksista.
Lähihistorian jäljissä
Aivan Varsovan sydämessä sijaitsevasta Art Decoa ja stalinistista tyyliä yhdistävästä mahtavasta Tiede- ja kulttuuripalatsista on tullut kaupungin moderni symboli. Yli 230 metrin korkeuteen yltävä palatsi näkyy käytännössä kaupungin joka laidalta. Sen sisuksiin mahtuu muun muassa teatteri, elokuvateatteri, museoita, kahviloita ja matkailuneuvonnan keskus. Kulttuuripalatsin 30. kerroksen näköalatasanteelta aukeaa henkeäsalpaava näkymä keskustaan, kaupunkikuvaa uudistaneisiin pilvenpiirtäjiin ja Veikselin rantatörmille.
Juutalaiseen Varsovaan tutustuttavan matkailureitin varrella entisellä juutalaisalueella on huippumoderni Puolanjuutalaisten historian museo Polin, jonka pääsuunnittelija on Rainer Mahlamäki. Reitin varrella on myös Umschlagplatz eli lastauspaikka, josta saksalaiset kuljettivat Varsovan juutalaiset Treblinkan tuhoamisleirille, osa geton ja “arjalaisen” alueen erottanutta muuria ja geton rajaa piirtävät laatat jalkakäytävällä. Kaupungin vaiheikkaan ja dramaattisen historian voi kokea myös vuorovaikutteisessa Varsovan kansannousun museossa, joka kertoo varsovalaisten 63 päivää kestäneestä sankarillisesta taistelusta Saksan miehitysjoukkoja vastaan toisessa maailmansodassa. Vuoden 1944 traagiset tapahtumat muuttivat Puolan pääkaupunkia monin tavoin ja vaikuttivat syvästi myös sen nykyiseen luonteeseen.
Levähdä Veikselillä
Suurkaupungin melu, hälinä ja hyörinä unohtuvat veden äärellä. Veikselin rantatörmät kuuluvat Varsovan suurimpiin vetonauloihin. Puhtaat ja hyvin hoidetut rannat vetävät puoleensa urheilun ystäviä ja levähdyspaikkaa etsiviä; rantabulevardille pyöräilyteineen, näköalatasanteille, pienelle hiekkarannalle ja jokisatamiin ovat löytäneet tiensä kaikenikäiset asukkaat ja heidän vanavedessään myös matkailijat. Kesäisin elämyksiä tarjoaa moderni suihkulähdepuisto, jossa Varsovan legendat kaupunginperustajista Warsista ja Sawasta, basiliskista ja Syrenkasta, Varsovan vedenneidosta, herätetään henkiin laservalojen ja musiikin turvin. Kannattaa pistäytyä myös läheisessä Kopernikus-tiedekeskuksessa sekä Varsovan yliopiston kirjaston kattopuutarhassa, mistä avautuvat upeat näkymät Pragan kaupunginosaan.
Varsovan oikean- eli idänpuoleinen ranta poikkesi vuosisatoja kulttuurisesti, etnisesti ja uskonnoltaan muusta kaupungista. Itäpuoli säilyi onneksi ja kuin onnen kaupalla toisen maailmansodan rytinöistä ja nykyisin sitä pidetään kaupungin autenttisimpana alueena. Pragan kaduilla kuljeskellessa kannattaa tutkailla paikkoja, joista ei odota löytävänsä mitään erityistä – sisäpihoille kätkeytyy pieniä pyhimysalttareita ja tarkkasilmäinen bongaa alueen alkuperäiset seinämaalaukset. Piipahda myös votkamuseossa, joka sijaitsee vanhassa tislaamossa uudistetun Koneser-teollisuuskiinteistön alueella. Kun ilta laskeutuu, on Saska Kępa hieno paikka nauttia modernistisen arkkitehtuurin helmistä ja hyvin ansaitusta pysähdyksestä maailmankeittiön makuja maistellen jossakin alueen lukuisista ravintoloista.
Lisätietoja Varsovan matkailusivustolla.