Gdańsk pyörän selästä
Gdańskin pyöräilyverkosto on yksi Puolan parhaista. Pyöräteitä on yhteensä lähes 600 kilometriä. Ensimmäiset pyörätiet rakennettiin 1990-luvulla. Työt aloitettiin tasoittamalla reunakiveyksiä ja suunnittelemalla jalankulkijoille ja pyöräiijöille omat väylät. Pyörätiet merkittiin maalaamalla niihin pyörätunnus. Vuosien mittaan pyöräteiden rakentamismenetelmät ovat kehittyneet ja epämukavan betonipinnan sijasta pyöräteiden päällysteenä on pehmeäpintaista punaista asfalttia.
Gdańsk pitää hallussaan Puolan ehdotonta ennätystä pyöräilyverkostojen pituuden osalta. Gdańsk jatkaa johdonmukaisesti ympäristöystävällisestä linjaansa ja tukee kampanjoin koulujen ja yritysten siirtymistä autoilusta pyöräilyyn. Gdańskilaiset ovat yhä kiinnostuneempia pyöräilystä aina pienimmät mukaan lukien. Joidenkin koulujen oppilaista jopa 70 prosenttia liikkuu pyöräillen. Pyörä on mitä sopivin kulkuväline myös matkailijoille varsinkin merenrantakohteissa. Veikselin jokisuussa sijaitsevalle Wisłoujścien linnoitukselle tai Westerplattelle matka taittuu parhaiten pyörällä. Brzeźnon puistokatujen pyöräväyliä pitkin pääsee rannalle ja kauemmas Sopotin suuntaan.
Gdańskin keskustasta voi ajaa Wrzeszczin ja Zaspan kautta Przymorzeen ja Żabiankaan. Matkan varrella voi pistäytyä Oliwan katedraalissa ja eläintarhassa. Pääkatujen varsien pyöräväylät ovat korkeatasoisia. Ne on tehty erikoisasfaltista ja ovat tarpeeksi leveitä vastakkaisiin suuntiin ajaville pyöräilijöille myös ohitustilanteissa.
Hae ilmainen pyöräilykartta matkailuneuvonnasta tai lataa se osoitteesta: www.rowerowygdansk.pl. Pyöräilykartasta on iloa kaikille kuntoilijoille. Karttaan on merkitty myös ulkokuntosalit, mikä helpottaa kuntolenkin suunnittelua. Pyörän voi vuokrata jostain Gdańskin yli tusinasta pyörävuokraamosta tai majoituspaikasta.
Varsova pyörän selästä
Pidätkö pyöräilystä ja tutustutko mielelläsi kaupunkeihin pyörän satulasta käsin? Hyvä! Varsova on hyvä kohde pyöräilijöille. Satoja kilometrejä pyöräilyväyliä ja kattava Veturilo-kaupunkipyörien verkosto merkitsee, että voit mennä minne haluat ja tutustua lähemmin kaupunkiin ja sen asukkaisiin. Varsovan suosituin katu Krakowskie Przedmieście on viikonloppuisin huhti-lokakuussa suljettu autoliikenteeltä, joten pyöräily sujuu rauhallisesti. Veikseljoki jakaa Varsovan kahtia. Joen toiselle puolelle pääsee Łazienkowski-sillan luota jalankulkusiltaa pitkin ja kesäaikaan myös ilmaisella lautalla. Kun kaupungin melu häiritsee, on syytä lähteä johonkin kaupungin lukuisista puistoista tai Varsovan etelä- ja pohjoispuolella aukeaviin kaupunkimetsiin. Huolehdi ympäristöstäsi ja tutustu Varsovaan pyöräillen!
Veikselin rantoja pitkin menee suosittuja pyöräväyliä, joista käsin pääkaupunkiin on hyvä tutustua.
Veikselin reitti kulkee vasemmalla rannalla pitkin rantabulevardeja. Reitin varren hyviä käyntikohteita ovat kesän kuumuutta erinomaisesti lievittävä suihkulähdepuisto multimediaesityksineen, Varsovan yliopiston kirjaston kuulu kattopuutarha ja lasten rakastama Kopernikus-tiedekeskus, joka sopii mainiosti myös aikuiseen makuun. Hieman kauempana etelässä on kaksi entistä kuninkaallisten asuinpaikkaa – Łazienki kuninkaallisine puistoineen ja kesäpalatsi Wilanówissa, jonka lähettyvillä onkin jo Powsinin puisto.
Veikselin oikeaa rantaa myötäilevä Aurinkoreitti on luonnon ystävien suosiossa oleva rantareitti. Reitti kulkee läpi lähes luonnontilaisten metsien ja sen varrella on neljä luonnonrantaa. Unohdat nopeasti olevasi keskellä kaupunkia ja jos onnistaa, voit bongata merimetson tai haikaran tai löytää majavien jälkiä.
Koe Varsova Veturilo-kaupunkipyörän selästä! Veturilo on yksi Euroopan laajimmista kaupunkipyöräverkostoista. Se on vaihtoehtoinen kulkuväline, joka sallii nopean siirtymisen läpi kaupungin. Kaupunkipyöräily täydentää hyvin julkista liikennettä. Veturilolla on yli 300 pyöräasemaa ja yli 4 500 pyörää.
Pyörät ovat käytössä ympäri vuorokauden yhdeksän kuukautta vuodesta maaliskuun alusta aina marraskuun loppuun. Valtaosa pyöräasemista on kaupungin keskustassa. Pyöräasemia on myös useimpien metroasemien lähistöllä. Päivitetty asemalista on osoitteessa https://veturilo.waw.pl/en/station-map/
Krakova pyörän selästä
Kiinnostaako sinua Krakovan kiertoajelu pyörän selästä? Alla on esimerkkejä pyöräilyreiteistä, jotka tutustuttavat kauniiseen kaupunkiin.
Pyöräilykierroksen voi aloittaa Vanhankaupungintorilta, jonka kohteita ovat Mariankirkko, kuulu Verkahalli, raatihuoneen torni ja ympäröivät kadut. Siirry sitten Kehäpuistolle eli Planty, jossa voit ihailla Barbakanin paksua muuria, Pyhän Florianin porttia, Słowackin teatteria ja kaupunginmuuria. Seuraavaksi reitti vie Wawelin linnan juurelle. Siellä perehdyt legendaan Wawelin lohikäärmeestä, linnan historiaan ja paikallisiin kaskuihin.
Levähdä hetki ja jatka sen jälkeen vanhaan juutalaiskaupunginosaan Kazimierziin, jossa juutalainen ja kristitty kulttuuri kohtasivat. Kuulet juutalaisen yhteisön vanhoista perinteistä ja tavoista sekä suosituista ravintoloista ja kahviloista. Kazimierzista reitti vie kaupungin ulkopuolelle pitkin jokivarren teitä.
Ohita vanha Luftwaffen lentäjien hotelli ja nauti ympäristöstä lähestyessäsi vanhaa keskiaikaisen linnan perustuksille rakennettua Tyniecin benediktiiniläisluostaria, joka on yksi Krakovan ympäristön päänähtävyyksistä. Luostarissa asuvat munkit valmistavat perinteisiä tuotteita kuten hunajaa, savustettuja lihatuotteita, viiniä sekä luonnonkosmetiikkaa.
Pysähdy paluumatkalla Zakrzówekissa, jossa vanhasta kivilouhimosta on kuoriutunut suosittu kristallinkirkkaasta vedestään tunnettu järvi, joka ympäristöineen houkuttelee sukeltajia, luolaharrastajia, pyöräilyn ja kalliokiipeilyn harrastajia. Luonnonkaunis ympäristö on kuin luotu retkieväiden nauttimiseen. Zakrzówekin näköalapaikalta voit ihailla Krakovan siluettia ja vuoristoa. Mahdollisuus nähdä Puolan korkein vuorijono Tatra antaa lisäarvoa retkipäivällesi.
Polkaise mukaan tälle tai muille vastaaville retkille Krakovassa tai jossain muualla Puolassa pyöräilyoppaan opastuksella. Lisätietoja: www.polandtour.pl